Tietoa mainostajalle ›

SKIDIT RISTEILY VOL. 2

Muistanette ehkä, että kävimme ystäväperheen kanssa keväällä Skidit risteilyllä Tukholmassa. Ehkä myös sen, että laivalla wörkshopissa tyttäreni tekemälle possupehmolle kävi vähän huonosti ja se jäi asustelemaan jonnekin Södermalmin kulmille. No, tarina sai jatkoa. Ensin palaan silti tuohon toukokuiseen reissuun vielä vähän. Sen seurauksena yhdeksänvuotias on ommellut pieniä pehmohahmoja pitkin kesää ja syksyä todella paljon. Kaverit ovat saaneet tilata niitä toiveiden mukaan ja tyttären kangaslaatikon sisältö on huventunut. Oli siis suuri ilo huomata myös nyt Skidit risteilyn ohjelmassa pehmo-olion oma wörkshoppi (SuoMun kiertävä muotoilukoulu). Sinne kiiruhdettiin heti, kun aurinkoinen ja lämmin maanantaipäivä Tukholmassa oli takana ja siellä oltiin todettu, että on tosiaan maanantai ja Junibacken ei ole auki, mutta leikkipuistot toimivat lapsiin iästä riippumatta myös reissussa.

Työpaja oli järjestetty laivan ylimmässä kerroksessa, josta avautui ihana auringonlasku ja meri joka suuntaan. Isoimmat tytöt suunnittelivat ja ompelivat pehmoja avustuksellani ja minä juoksentelin taaperon perässä ja välillä kävin ihastelemassa oven takana kaunista maisemaa. Wörkshopin vetäjä kysäisi minulta, että ollaanko me ne, joilla tipahti se possu keväällä sinne Ruotsiin. Joo, ollaanhan me. Eikä aikaakaan, kun tytöt saivat olentonsa valmiiksi (autoin heitä kyllä vähän, jotta saivat käydä hulahulavanteilemassa ja juoksentelemassa yksivuotiaan perässä) ja mentiin ottamaan valmiista töistä kuvia siihen kannelle. Räpsin välillä kuvia saaristosta ja selkäni takaa kuului riemunkiljahduksia ja iloista naurua…. Kunnes kaikki muuttui kertoheitolla hätäiseksi voieivoiei-huuteluksi! Tyttäreni heitti siinä ilakoidessaan mustekalansa vahingossa korkealle laivan rakenteiden sellaiselle pienelle tasanteelle. Nauratti, mutta yritin olla tyynenä ja totesin vain, että ei se sinne jää, vaan saamme sen kyllä sieltä pois. Ja niinhän se saatiin. Avuliaat työpajan pitäjät auttoivat meitä siivousvälineiden ja jakkaran avustuksella. Voi kuulkaa sitä onnea, kun pehmo-olento oli takaisin tekijänsä hyppysissä. Superia, sanoisin!

Kaikkinensa tämäkin risteily oli aivan onnistunut. Kaikki me kolme äitiä (Mamma rimpuilee -blogin Laura ja PS Olen vegaanin Minni) selvittiin mainiosti seitsemän lapsen kanssa ja kaikki saivat syötyä buffetillallisilla ja -aamiaisilla, vaikka ei se mitään rentoa kyllä ollut se meidän meno siellä syödessä. Lapsilla oli hurjan kivaa, disko oli huippu, Harri Hylje edelleen taaperoni suosikki ja se, että kannella tuuli kovasti ja hiukset nousivat pystyyn, hyvin vitsikästä niinkuin aina. Tykkään siitä, että Skidit risteilyllä on kokoajan kivaa ohjelmaa, mutta kaikkeen ei silti ole pakko osallistua, että vaikka joku ohjelmanumero jäisi välistä, niin seuraavakin on varmasti kiva. Tukholma oli myös syyskuisen kaunis, ilma niin ihanan lämmin ja taivaskin pisti auringonlaskuissaan parastaan. Eilen illalla vähän ennen unta poikani kuiskasi korvaani, että äiti, sää oot maailman ihanin ja mulla oli tosi kivaa siellä laivalla ja Ruotsissa! 

Skidit risteily / Silja Symphony / Muita ihania

Meillä oli mukana matkassa myös varastosta juuri löytynyt aarre, minun tyttärelleni tekemä pieni nukke. Luultavasti noin seitsemän, kahdeksan vuoden takaa. Blogissakin se on aikoinaan esitelty, mutta tässä hän on nyt, hyvään ikään jo kasvanut Annikkitähti. Nukke on täytetty hamahelmillä ja hiukset ovat KoolAideilla itsevärjäämääni villalankaa. Huippua, että meillä on näitä vanhojakin mun ompelemia leluja tallessa, vaikka aika monesti tekis mieli laittaa niitä(kin) kiertoon. Tämä voisi olla myös sellainen hauska malli, jota voisi hyödyntää joululahjaideoinneissa. Tällä kertaa Annikkitähti matkasi siis kanssamme Tukholmassa. Otin muutaman kuvan lapsien tietämättä ja voitte arvata kuinka ilahtuivat kuvia katsellessa, että tuonnekinko se Annikkitähti siellä reissussa ehti. Ehtiväinen seikkailijatar!

Risteilyn tarjosi Tallink Silja / Skidit risteily. Kuvissa vilahtelevat Vimman vaatteet saatu.

2 Comments

  1. Reply
    Jane

    Kuule Tiina, saako tässä esittää toiveen?! Olet joskus tehnyt laatikkotakin ja koska syksy näyttäisi jo tulleen haluaisin/tarvitsisin sellaisen itselleni. Voisitko tehdä pienen ohjeistuksen nimittäin takkia en ole koskaan ommellut! Ja laatikkotakki oli erittäin jees! Pliis! T. Jane

    1. Reply
      Tiina Post author

      Voi ihana toive, mutta en taida ehtiä sellaista tekemään. Suosittelen selailemaan kaavalehtiä, niissä on niin ihanan selkeät ohjeetki aina :)

Leave Your Comment