Tietoa mainostajalle ›

KESÄKUUN 9.

JUHANNUSKALENTERI 9/24

Kesän kävelyretkilläni olen jokaisella etsinyt katseellaani kasveja, kukkia, risuja ja kaikenmaailman heiniä, jotka voisivat sopia näihin kuviin käytettäviksi. Autossa istuessani olen tiiraillut pelloille, niityille, tienvarsille ja metsiin ja miettinyt, keksinyt ja pohtinut mistä voisi saada hyviä, hassuja ja ihania asetelmia. Ei niiden mitään erityistä tarvitse olla, mutta toki sellaiset kasvit, joita en tästä kodin ympäristöstä löydä, ovat aina eksoottista!

Tämän päivän kuvan kuusenkerkät ovat olleet yhdet suosikeistani ja niitä näkyykin melko monessa muussakin kuvassa. Kerkkien raikas, ihana alkukesänvihreä väri on vaan niin kaunis. Jokaisena aurinkoisena kesäaamuna olen vähän myös kaivannut torille kukkakauppiaiden tarjontaa tutkimaan. Jos niillä sattuisi olemaan vaikka superkauniita vaaleanhaaleanvioletteja yliauenneita suuria ruusuja, ne ovat suosikkejani. Haaveilen niistä aina, sillä kerran löysin niitä kolmekymmentäpäisen kimpun kuudella eurolla. Parhain kukkaostos ikinä. Silti luonnonkukkien täydellistä kirjoa ei oikein voita kyllä helposti moni muu asia.

Tässä yhdeksännen päivän kuvassa on kyllä melko vähän luontoa ja sitä vihreää ja kukkaloistoa, mutta tykkään tästäkin. Noita kuusenkerkkiä mun pitikin vain hehkuttaa, mutta lähti tälleen yömyöhällä kirjoittaessa vähän ajatus karkuun. Olkoon yhdeksäs kesäkuuta teille myrskyisistä sääennusteista huolimatta hyvä kesäpäivä!

Leave Your Comment