Tietoa mainostajalle ›

MUITA IHANIA 9 VUOTTA!

Muita ihania 9vee

Muita ihania 9vee

Se oli talvinen ilta, istuin kotimme ainoan tietokoneen ääressä suuren työpöydän edessä. Vatsani oli suuri, siellä lymyili pieni tyttö, jonka sukupuolen olin muutamaa päivää aiemmin saanut selville. Menin iltaisin nukkumaan niin, että selailin käsityölehtiä etsien niistä ommeltavaa seuraavalle päivälle. Mekkoja tuli kuin liukuhihnalta. Päädyin MySpacen selailun välissä amerikkalaisen naisen blogiin, jossa hän esitteli ihania tekemiään pehmonukkeja. Innostuin. Löysin suomalaisen neuleblogin ja toisen askartelublogin. Innostuin lisää. Minulla oli vuosia ollut omat kotisivut ja siellä aikoinaan hyvin aktiivinen vieraskirja ja Livejournal-tili, joten tiesin vähän mitä tuo tuollainen bloggailu voisi olla, vaikka eihän mulla ollut aavistustakaan mitä tuleva tuo tullessaan.

Perustin blogin sinne samaan palvelimeen, missä ne kaksi suomalaista löytämäänikin olivat. Ensimmäisessä postauksessa varmaan kerroin kuka olen. Esittelin edelliskesänä tekemäni Marimekon vahakankaisen sadetakin, marjapuuronpunaisen, samettisen, minikokoisen mekon ja mintunvihreän tyllihelmaisen itselle tekemäni mekon, jonka helmaan olin aplikoinut ison hevosen tai jonkun kukkakuvion. Siinä se sitten oli. Tämä tie, jolla olen edelleen.

Muita ihania 9vee

Muita ihania 9vee

Ei ole ollut kuukauttakaan, ettenkö olisi ainakin yhtä postausta tehnyt. On ollut aikoja, että intoa on ollut enemmän neuleissa, kodissa, ompeluksissa, kirjontatöissä, askarteluhommissa kuin joissain toisessa aiheessa. Olen kertonut blogissa kolmesti, että nyt se vauva syntyi. Olen muuttanut kolmesti sekä blogikodin paikkaa, että ihan oikean elämän kotia. Elämäntilanteet ovat muuttuneet, mutta tämä rakas harrastus, joka on vaihdellut myös työnä välillä, on kulkenut mun matkassa koko sen kaiken ajan. Tää on kuulkaa ihan tosi rakas juttu mulle tää Muita Ihania. Ja tänään se täyttää yhdeksän, siis YHDEKSÄN, vuotta! Se on neljäsosa mun elämästä! Mitä kaikkea mahtavaa se on elämääni myös tuonut, ihan hirveästi kaikkea, inspiraatiota, töitä, upeita ihmisiä ja ystäviä! Sen kunniaksi tein taas vähän kreisin kakun, jota ei syödä, mutta jolla juhlistetaan tätä juhlapäivää!

Kiitos, että oot ollu matkassa ja luet tätä postausta nyt. Hei kerro mikä on kaukaisin muistosi blogistani tai että miten tänne päädyit tai mitä vain, olis tosi hauska kuulla! <3 Nyt juhlitaan!

Muita ihania 9vee

Muita ihania 9vee

 

25 Comments

  1. Reply
    Silmukan saalistaja

    Oi mahtavuutta! Onnea 9 vuotialle! Huima ikä. Omani on vasta 3-vuotias, joten uhmaikä alkaa olemaan blogilapsellani helpottamaan päin ;) Muita ihania-blogin lukijana taidan olla suht tuore. Muistaakseni löysin blogiisi Plussapeiton kautta, jota olemme mieheni kanssa virkkailleet jo pidemmän aikaa. Tällä hetkellä se on odottamassa muiden käsitöiden valmistumista. Ihanaa, että olet keksinyt tehdä näin ihanan ja inspiroivan blogin!

  2. Reply
    Jutta / Pieni ihana

    Mä olen vanhan koulukunnan lukija jo Tilli Mössöpoika -ajoilta :) Muistan juuri tuon kuvailemasi samettimekon, siihen ihastuin kovasti ja muistan silloin ajatelleeni, että jos vielä joskus saan tyttären niin sitten ompelen samanlaisen. Enpä ommellut, mutta ihanan paljon inspiraatiota olen täältä aina saanut. Lämpimästi onnea yhdeksänvuotiaalle ♥

  3. Reply
    Senja

    Minä olen luullakseni käynyt jo sinun ensimmäisillä(?) kotisivuilla. Siellä oli festareita ja prinsessatulitikkuja, vieraskirja ja kukkatausta. Jossain vaiheessa löysin Tilli Mössönpojan ja vähän myöhemmin osasin yhdistää nämä kaksi saman ihmisen tekosiksi. :D

  4. Reply
    Pinja / Pinjacolada

    Hyvää synttäriä blogille! <3 Löysin sun blogisi joskus sen viisi vuotta sitten samoihin aikoihin kun löysin blogimaailman. Muistan ihanan väriset tilkkutäkit, kauniit neuleet ja iloiset lapset! Niiltä ajoilta varsinkin kuvat pikkumiehestä kangasjätskien vierellä ja pehmokitaran kanssa jäivät mieleen :)

    Tosi kiva on TIETTY ollut tutustuakin blogien takana! Ihana on blogi ja nainen! <3

  5. Reply
    Norsis / Hupsistarallaa

    Oon ihan varma että luin jo jossain vaiheessa tilli mössönpoikaa mutta varmaan muuton yhteydessä jotenkin tipahdin kelkasta, silleen kun saattaa toisinaan käydä. Uusi löytyminen tapahtui kun olin ommellut Surrur-kirjasta sen pallurarahin ja googletin ketkä muut ovat tehneet ja millaisia. Silloin jäin lukijaksi putoamatta enää kyydistä :D Se taisi olla 2011. Ja voi sentään miten olenkaan aina tykännyt ihan hulluna sun blogista!!!! Ja luin silloin muinoin myös sitä sun kotisivua, mulla vaan kesti ensimmäiseen kunnolliseen kasvokuvaan asti täällä blogissa että palaset loksahti paikoilleen :D

    Itekin oon pitänyt omaa blogiani jo 8 vuotta joten perässä tullaan! Ja toi kakku on huikee! Kai sellaisen voisi jotenkin toteuttaa niinkin että ois syötävä, namskis!

  6. Reply
    sweetBermudan Jenni

    Onnea onnea! Minä löysin blogisi joskus seitsemisen vuotta(?) sitten ja siitä asti olen seuraillut :) Sun innoittamana kokeilin aikoinaan kirjontaa, joka onki nykyään ihan yksi lempparijutuista! Toinen juttu, mitä kokeilin ihan sinun blogijuttujesi ja ihanan tyylisi takia on nuo talvisukat :D Eli ihka ekat kirjoneulejutut on tällä hetkellä puikoilla! Kiitos ihanista ja piristävistä kuvistasi jotka tuo aina, aina hyvän mielen ja innoittaa kokeilemaan uutta <3 Ihanaa vuoden jatkoa koko perheellesi, juhlitaan vuoden päästä sitten kymppisynttäreitä! :)
    Terkuin Tuirasta, Jenni @sweetbermuda

  7. Reply
    Minna

    Onnittelut 9-vuotiaalle! Löysin blogisi eilen Pilkkeitä-blogin kautta, mutta aion pikkuhiljaa lueskella kaikki postauksesi. Ties mitä ihanaa sieltä löytyy. :)

  8. Reply
    NorppaStiina

    Onnea!!! Löysin blogisi yli 7vuotta sitten, kun omassa masussa möyri pieni tyttö. Löysin Tilli Mössönpojan upean värikkään maailman ja ihastuin. Silloin taisin päätyä sinne käsitöiden perässä ja yhä ne ovat ne kaikkein mieluisimmat postaukset. Poikani on viikon vanhempi kuin nuorimmaisesi ja onkin ollut instassa hauska seurata samanikäisen pojan kehittymistä. 😊 ihana on blogisi, perheesi ja ihailen luovuuttasi. Keep up the good work!

  9. Reply
    essisofia

    Yllättävää kyllä, Instagram johdatti blogisi luokse! Omat blogini ovat olleet määrittelemättömällä tauolla jo muutaman vuoden mutta lueskelen kyllä edelleen. Onnea yhdeksänvuotias! <3

  10. Reply
    Hanna Ärrä

    Ihanaiset onnittelut päivänsankarille! Minulle Tilli Mössönpoika oli ensimmäisiä blogeja joita aloin aktiivisesti lukemaan. Muistan ihanat kirjontatyösi, jotka innostivat minuakin kirjailemaan lasten piirustuksia ja tikkailemaan käsin niistä ihanat muistoiset tilkkupeitot. Nyt on ihanat talvisukat tuloillaan, kiitos mukaansa tempaisevasta projektista!

  11. Reply
    Raisa

    Onnea 9-vuotiaalle! :) Minä löysin blogiisi meneillään olevan sukkaprojektin myötä, enkä aikaisempia postauksia ole ehtinyt vielä lukemaankaan.

  12. Reply
    piia

    Onnea yhdeksän vuotiaalle! <3 Muistelisin, että Tilli mössönpoika oli ensimmäisiä blogeja, joita aloin seurata joskus seitsemän-kahdeksan vuotta sitten kun ensimmäistä blogia itse aloittelin! Ihana, värikäs ja niin kovin inspiroiva jo silloin ja on edelleen!

  13. Reply
    naurispelto

    Onnea!! Kunnioitettava ikä blogille ja toivottavasti jatkat tätä vielä PIIITKÄÄÄNl, sillä kaukaisin muistoni blogistasi on vasta viime vuodelta (”en tajua, miten en ollut eksynyt tänne aiemmin!”, se lienee myös se ensimmäinen muistokin samalla). Ja KIITOS ihanasta postista :) Toinen on jo kehyksissä odottelemassa ripustustaan, toinen vielä odottelee kehyksiä.

  14. Reply
    naurispelto

    Onnea!! Kunnioitettava ikä blogille ja toivottavasti jatkat tätä vielä PIIITKÄÄÄNl, sillä kaukaisin muistoni blogistasi on vasta viime vuodelta (”en tajua, miten en ollut eksynyt tänne aiemmin!”, se lienee myös se ensimmäinen muistokin samalla). Ja KIITOS ihanasta postista :) Toinen on jo kehyksissä odottelemassa ripustustaan, toinen vielä odottelee kehyksiä.

  15. Reply
    Ansku

    Arvostettava ikä blogille, onnea kovasti ja kiitos että oot jaksanut tätä touhua näin pitkään! Muistelisin tutustuneeni Tilli Mössönpoikaan joskus aikoinaan, mutta säännölliseksi lukijaksi rupesin Muita ihanian (mahtaakohan se nyt noin taipua) synnystä. Aina oon ihastellu sun kässätaitoja ja haaveillu aika ajoin itekin rupevani taidokkaaks, mutta kynnys on todella korkea. Nyt varsinkin, kun on menossa villasukkahaaste, niin olis ihanaa osata neuloa. Virkkaaminen sujuu jo jotenkin, joten toivoa on ehkä kehittyä vielä joskus neulojaksikin.

    P.S. Kakku on taas upea!

  16. Reply
    Annukka

    Onnea esiteini-ikäiselle! Blogisi on ihan omaa laatuaan väreineen ja fiiliksineen, tykkään valtavasti! Löysin lukemaan juttujasi tulitikkutyttöaikoina (just jonkun kässäohjegooglettelun myötä!) harmistuin kun se aikanaan loppui, sittemmin löysin Tilli Mössönpojan. Siitä saakka aktiivisesti lukijana, joskin onnettoman huonona kommentoimaan. :) Vaikuttavan pitkä blogitaival, yhdeksän vuotta! <3

  17. Reply
    Maria

    Paljon onnea pitkästä blogitaipaleesta!
    Eksyin tänne aikoinaan pipo-ohjeiden perässä ja teinkin yhden niistä. Myöhemmin inspiraatiota ovat antaneet ihanat kirjailut ja peitot (kankaiset ja virkatut), joista on saanut uusia ulottuvuuksia ja innostusta omiin töihin. Kiitos siis :)

  18. Reply
    Jaana

    Onnea 9-vuotiaalle!! Nyt kun joku mainitsi kommenteissa Tilli Mössönpojan, niin sieltä lähtien olen minäkin vissiin blogiasi seuraillut.

    Inspistä jatkoonkin!

  19. Reply
    Heidi

    Muistan pehmolelut luumupuiden (?) juurella. Tillin Mössönpoika oli eka blogi, jota aloin seuraamaan ehkä noin kahdeksan vuotta sitten (muistan. että tyttösi oli vielä vauva silloin). Välillä olen tippunut kyydistä kun omat kässäilyt on jäänyt vähemmälle, mutta sitten taas palannut takaisin. Kiitos ihanasta inspiraatiosta ja onnea!

Leave Your Comment