Tietoa mainostajalle ›

AIKAMATKA +++

Blogiani jo vuosia seuranneet muistanevat plussapeiton, jonka äitini kanssa virkkasin reilu kolme vuotta sitten. Olihan siinä homma. Taisin jo heti alkumetreillä soittaa äidilleni, että voisikohan hän ystävällisesti virkata kanssani niitä ruutuja, kun laskelmien mukaan niitä tarvitsisi 190 kappaletta. Ja kun minähän en tunnetusti mikään virkkurimuija ole koskaan ollut. Äitihän lupasi auttaa, semmoisiahan äidit ovat!
Virkkaaminen oli tuona aikana minulle hyvin tärkeää, katsoin paljon elokuvia ja uppouduin niihin ja isoäidinneliöihin. Elämässä myllersi kovasti ja virkkuu oli kuin terapiaa. Sitä ei muuten koskaan saa eikä voi väheksyä, sitä sellaista käsitöiden tuomaa terapeuttista voimaa. Se on valtaisa voima. Tilkkujen ompeleminen yhteen oli hyvin työlästä, mutta pienenkin pätkän saaminen yhteen oli askel eteenpäin ja niin se peitto vaan valmistui. Tosin, on siinä vieläkin pari kymmenen sentin kohtaa, jotka ovat jääneet kiinnittämättä yhteen. Enkä muuten aio ikinä ommellakaan yhteen, ne raot kuuluvat jo peittoon. Kertovat sen tarinaa. Edelleenkin tuo ihana, mukavan raskas, villainen torkkupeitto on yksi suosikkiasioistani olohuoneessa, ehkä jopa koko kodissa! Vauva nukkui ensimmäisinä kuukausinaan hyviä unia sopivan painavan peiton alla turvassa ja viltin alle on ihana käpertyä viileässä syysillassa, talvisin nostan sen hartioille saakka.
Värit ovat edelleen raikkaat ja meidän perheemme väriset. Valkoisesta tulee mieleen se, että niitä tilkkuja on ainakin kolmea eri valkoisen sävyä, koska osa langoista hankittiin Tampereelta ja osa Oulusta, tietty eri värieriä ja taisipa lankalaatujakin olla useampaa. Okran värisestä tulee mieleen aina  ystäväni Hanna-Riikka, koska jos joku ihminen on tietyn värinen, niin minusta hän on okra. Lielahden Lankamaailmaa ajattelen aina, kun mietin peiton vaaleanpunaisia ruutuja, taisin niin monta kertaa käydä hankkimassa sieltä lisää Maija-lankaa. Ja osa oli muuten myös Isoveljeä, jota hamstrasin Kauppakeskus Elon Halpa-Hallista, kun olimme tulossa kässäkerhon tyttöjen talvireissulta. Ooh, mikä ihana muisto! Vanhan kodin olohuoneen ompelunurkkaukseni ja siitä näkyvä maisema naapuritalojen kattojen yli, kohti Horhan harjua tulee mieleeni tuosta merenvihreästä sävystä. Ärhäkän pinkki, lähestulkoon neonpunainen lanka tuotiin kahdessa erässä Tallinnasta, ei sillä että sitä olisi tarvinnut paljon, vaan koska ensiyrittämällä en älynnyt, että sävy on just eikä melkein. Harmaa muistuttaa siitä, että äitini ruudut olivat suurempia kuin omani. Hailakanvaaleanpunaista, tuota lähes harmahtavan roosaa, sitä lankaa olen käyttänyt myöhemminkin paljon. Siinä sävy on ihanan hailu ja tiedättekös, se on minulle toiveikas väri. Siitä tulee olo, että kyllä tässä vielä hyvin käy ja elämä kantaa!
Aikamoinen tarina yhdestä peitosta. Siitä, jonka reissut Pinterestissä ovat pitkiä ja joka edelleen on ihanin isoäidinneliöpeitto, joka ei ollenkaan näytä isoäidinneliöpeitolta!
Tästä pääset plussapeiton postaukseen toukokuulle 2012, olkaa hyvät.

 

 

16 Comments

  1. Reply
    Anonyymi

    Ihana peitto, ihastelin sitä jo silloin kolme vuotta sitten :)
    Hauskaa, että jollekin muullekin haalean vaaleanpunainen tai lila on toivon väri! Itselle se merkitsee myös pysähtymistä, rauhaa, ja hyvää tulevaa. En ole koskaan tavannut ketään muuta, joka ajattelisi edes hiukan samaan suuntaan. Tulinpa tästä iloiseksi!
    Kiitos ihanasta blogista :)
    – Maria –

  2. Reply
    Kivimäen Jenni

    Kyllä, muistan peiton! Se on edelleen yhtä upea! Minulla on ollut plussapeitto tekolistalla siitä päivästä alkaen, kun omasi esittelit. :) Punaista, valkoista ja harmaata, rakkaalle ystävälle. Kyllä minä sen vielä joku päivä aloitan. :)

Leave Your Comment