Tietoa mainostajalle ›

HÄN ON SAAPUNUT

Viikko sitten maanantaina, ihmisten aloitellessa uutta marraskuista työviikkoa, perheeseemme syntyi ihana pieni poika. Suloinen, vähän papparaiselta näyttävä tummatukkainen tyyppi, joka on sulattanut sydämemme, jonka vastasyntyneen ruipelojalat ovat viikon tuntemisemme aikana saaneet jo hellyyttävää pulleutta, jolla on jo mainio kaksoisleuka, joka tapittaa maailman ihanimmilla nappisilmillään ja ilmehtii jo niin, että on saatu esimakua siitä, millaisia hymyjä hän meille tulee elämäämme tuomaan. Hän on aivan ihana ja en voi käsittää miten tämä rakkauden määrä voi olla näin muhkeaa ja pakahduttavaa, olen niin onnellinen kolmen lapsen äiti!

Tuon hurjan hienon harmaan pilkullisen pehmolelun, jossa on eri värisiä näpräilynauhoja, sen olen ommellut minä, kyllä vain, ja kirjonutkin tuon pingviinin. Mutta mallina pingviinille oli kuitenkin vauvan isoveljen (on muuten tärkeä titteli tuo isoveli!) tekemä piirustus, josta hän toivoi, että kirjoisin pingviinin kankaalle (tätä toivetta kuulen usein, johtuen köllöttelypeitosta). Yhdessä sitten ihasteltiin lopputulosta ja päätin, että tuollaisena pehmona se olisi kivointa saada esille ja voisi olla sellainen asia, jonka tuore isoveli toisi vauvalle sairaalaan lahjaksi vauvalle. Näin teimme. Se oli tärkeä hetki.

 * Vauvan ihana pöllöasu on blogin kautta saatu,  Name Itin kanssa toteutettu yhteistyö.

60 Comments

  1. Reply
    Jutta

    Voiii että onnea!! Aivan ihana pehmo myös! Se isoveli-titteli on yllättävän tärkeä, meilläkin isompi on niin ylpeä siitä :) Ja kummasti kasvoi poika kun vauva syntyi, alkoi myös yhtäkkiä auttamaan meitä kauheasti. Toki muitakin tunteita on nyt tullut XD

    1. Reply
      Tiina Post author

      Kiitos! Niinpä, tittelillä on merkitystä ja monenlaista tunnetta on pienellä isoveljelläkin koettavanaan. Kaikillehan se on suuri muutos, mutta pienelle varsinkin, mutta on se isoveljen ylpeys pikkuveljestä ihan niin liikuttavaa. <3

  2. Reply
    Anonyymi

    Uijuijui….kyllä pienet ihmiset ovat sitten niin hurmaavia ja ihmeellisiä. Täynnä rakkautta. <3 Valtavasti onnea koko teidän perheelle.

    T: Petra

Leave Your Comment