Tietoa mainostajalle ›

KÖLLÖTTELYPEITTO

Tainno ehkei tarvitse sanoa, että vihdoin, koska aloitin tekemisen viikko sitten lauantaina. Tätä oli vaan tosi kiva tehdä ja olen tehnyt aina köllimispeitot omille lapsilleni (okei, useammankin) ja veljen lapsille, niin tietysti tein nytkin.

Mulla oli tilkkujen leikkaamisessa apuna ihana kälyni, yhteisvoimin saatiin ajateltua mitat ja määrät ja hurruuteltua leikkurilla tilkut. Kankaat ovat kaikki tätä varten hankittuja, ja ihania ovatkin. Letti- ja eläinkangas ovat Vimman,  hauska jättiströsselikangas on aivan uutta Kaunisteelta, värikäs kangas on Ikean pussilakanasta leikattu ja harmaa kangas pellavaa. Mukana on trikoota, collegea, pellavaa ja ohkasempaa puuvillaa (siksi tuo Ikean pussilakana paloina, eikä metritavarana lähes vastaavaa, koska se on paljon paksumpaa) eli ei ihan perinteisimpiä tilkkutyökankaita, mutta ei aina tarvitsekaan. Väliin laitoin ihan valmista peittoa ja takapuolella on valkoista lakanakangasta.

Peittoon on kirjailtu lasten eläinhahmoja molempien piirustusten pohjalta, pieniä viestejä minulta ja tyttären valitsema hauska loru Yökyöpelit/Allakka Pullakka -kirjasta. Oikeastaan tämä on siis aivan perinteinen minun tekemäni peitto kirjailuineen, viesteineen ja värikkäine tilkkuineen. Semmonen, että ei oo toista samanlaista. Eiköhän köllöttelijäkin tykkää.

12 Comments

Leave Your Comment