Tietoa mainostajalle ›

KUN OLEN VIELÄ 33

Tänään olen pohtinut sitä, millainen oli vuosi elämästäni 33-vuotiaana. On mukava olla reilusti yli kolmekymmentä (tykkään numeroista!). Tuntuu, että tietäisin, tai luulen tietäväni jo vähän enemmän mitä haluan, mistä tykkään, mitä ansaitsen ja mihin suuntaan olis ihaninta, että elämä veisi, minne elämääni ohjaan niillä ihanilla ajatuksilla, teoillani ja haaveillani. Vaikka vähän hukassa taidan olla vieläkin, ja huomenna tuskin yhtään viisaampi. Kolmekymmentäkolme on kauniin pehmeä luku, 34 tuntuu paljon terävämmältä ja kirkkaammalta. Ehkä se on merkki ja vie minua. Se on. 

Kolmekymmentäkolmevuotiaan viimeiseen päivään on kuulunut kananmunakastiketta ja perunaa ja kuusivuotiaan tyttären hehkutusta ruuasta (jes!). Kertomuksia omasta lapsuudesta, siitä että kun minä olin kuusivuotias, sain lahjaksi paketillisen Fabulandeja, jossa legohahmon mukana tuli puistonpenkki ja bussipysäkki. Monenmonta pehmoista halausta kaksivuotiaalta ja kuiskutuksia korvaani, että äiti sinä olet ihana, ihana, ihana!

Kotiin tullessamme oli vielä valoisaa ja ihastelin käsitöitteni keskeneräisyyksiä keittiössä. Villatakki tytölle niistä taivaan sävyisistä langoista, jotka kerran siltä istumalta kävin ostamassa. Tilkkupeittoa, josta tulee pieni päiväpeitto ja johon kyselin facebookissa ideointiapua. Kerron lisää myöhemmin. Nyt nautin tästä illasta, moikka! 

10 Comments

  1. Reply
    Sari

    Onnittelut kohta 34- vuotiaalle, ihanan positiiviselle ihmiselle:)! Täällä käydessä tulee aina hyvä mieli, vaikka olis kuinka harmaja päivä <3! Meidänki lapset rakastaa kananmunakastiketta, en vaan monesti muista tehdä sitä. Kolmivuotias sanoi sitä pienenä munakeitoksi :D!

  2. Reply
    milla

    Oijjoi kun mahtista kuulla että joku muukin syö kananmuna kastiketrta ja justiin perunan kanssa…taidanpa pitkästä aikaa tehä sitä ruoaksi…NAM
    JA ONNEA MYÖS!!
    ps…takitkin on olleet taas ihania!

  3. Reply
    kukkarukkanen

    Onnea! Mäkin tavallaan tykkään numeroista, mun on todella vaikea muistaa numerosarjoja ulkoa kylläkin. Mutta kun kelloradion näytössä on 20:05 tai 22:55, niin siitä tykkään kyllä jotenkin erityisesti, ihanaa symmetriaa. Eli mun mielestä on varmaan ihaninta sitten kun olen 88-vuotias, oih, kunpa sinne asti pääsisi, niin voisi nauttia siitä kahden kahdeksikon ihanasta symmetriasta.

Leave Your Comment