Tietoa mainostajalle ›

JOULU ON IHAN KOHTA KÄÄK

En oo ehtinyt valmistautumaan joulun tuloon samalla tavalla, kuin mitä tahtoisin, haaveilisin. Koristeita on laitettu ja pipareita leivottu, onhan sekin onneksi jo jotain. Joulukalenteriasiaa en oo ehtinyt  miettimäänkään. Elämä on vaan niin hoppua, että taitaa käsintehdyt lahjat jäädä melkoisen vähiin ja uusia koristeitakaan ei kyllä synny tänä vuonna. Paljoa ainakaan. 
Kuumepäivää vietimme lasten kanssa pipareita leipoen, harmiksemme tää äiti ei vaan osannut kaasu-uunin kanssa niitä täydellisesti paistaa, vaan pohjista tuli vähän mustia ja se maistuu. No, ens kertaan. Pääasia, että oli kivvaa ja taikina maistui! 

2 Comments

  1. Reply
    Hipare

    Tiiäkkö, oon monena vuonna kamalassa stressissä yrittänyt saada itsetehtyjä lahjoja valmiiksi, tirauttanut itkujakin asian vuoksi, ahdistunut siitä mukavimmasta eli joulun odotuksesta. Eilen menin kaupunkiin ja ostin rahalla valmiita lahjoja, tänään aion paketoida ne ja sillä selvä. Lähes kaikki lahjat on ostettu ja niistä stressaamisen saa unohtaa, tavallaan ostin itselleni vapautuksen tekemisen pakosta. Tietenkin mulla on yhdet lahjasukat kesken, ne viimevuotiset, mutta valmistuvat jos siltä tuntuu!

Leave Your Comment