Tietoa mainostajalle ›

AJATUS KEVÄTTAKISTA

Nyt tulee tunnustus, mää en oikein vielä kunnolla tajua, että pitäis olla jo kevät. Tai että tässä talvisessa meiningissä olis jotain huonoa, että oltais jotenki jäljessä siitä peruskeväästä. Oon aivan tyytyväinen pakkaseen ja lumeen, sehän kokoajan näyttää kuitenki sulavanki pikkuhiljaa ja nuo valoisat aamut ja illat. Ihanaa, niin ihanaa, että ei oo kyllä valittamista. No, sen kuitenki tässä osaan jo ennakoida, että oon pian pulassa. Muistaakseni nimittäin, mulla ei oo odottamassa uutta kevättakkia. Haluaisin mustan takin, koska sellaista en koskaan yrityksistäni huolimatta oo saanu itselleni tehtyä, mutta jotenki se tuntuu tunkkaselle ajatukselle kevättä kohti. Ehkä joku harmaa olis hyvä. Ja että minkä mallinen? No lyhkänen, ei liian pitkä, koska oon aika lyhyt itse. Vajaamittaiset hihat  kyllä. Ja mieluusti huppu, että voi piiloutua tarvittaessa tai pelastaa kampauksen kevättuulissa…

…Oonkohan koskaan kertonu siitä miten aina kuvittelen itseni johonkin tiettyyn tilanteeseen, kun teen käsin jotain vaatetta, neuloen tai ommellen. No kerron nyt, että mulla on aina vahva mielikuva siitä missä olen, kun vaate on valmis. Kesällä 1995 neuloin värikästä villapaitaa ja kuvittelin sitä tehdessä, että vietän kesäloman viimeisen lomaviikonloppuillan se päälläni, itsetekemät ruutuhousut ja Adidaksen Gazellet jalassa  Ainolan puiston puoleisella patosillan reunalla istuen ja aurinko paistaa elokuisesti, ihanasti. Ja niinhän mää sitten olin! Ehkä siitä johtuen, että se mielikuva toteutui niin hyvin, on sen jälkeenkin aina ollu mukavaa tehdä niin, että pitää sen mielikuvan mielessä ja johdattelee itsensä sitten siihen tilanteeseen, että se mielikuva toteutuu.

Nyt näen itseni se uusi kevättakki päällä, värikkäät housut (kirsikanpunaiset!) ja jotkut superihanat kengät  jalassa, tukka ponnarilla, tuulessa, merenrannalla, hyvässä seurueessa, auringon paistaessa, mutta niin, että on vähän vilpakkaa vielä. Onnellinen hymynvirne suunpielissä. Kaulassa huivi, jossa on sitä housujen kirsikanpunaa ja hailakoita sävyjä muita värejä. Joo, siellä mää itseni näen. Äsken tuntui vielä toivottamalta tuo takkiajatus, mutta ei enää. Ehkä jo huomenna löydän itseni kangaskaupasta.

matolla

I have a confession to make. I don’t fully realize, that it should be spring already. Or that winter is a bad thing in some way, or that we are way behind of the normal spring. I’m perfectly happy with frost and snow, and it still seems to melt a little every day, with these bright mornings and evenings. I think it’s just wonderful, I have nothing to complain.

Well at least that I can anticipate, that soon I’ll be in trouble. Because I remembered that I don’t have a new spring coat waiting for me. I would like to have a black coat, because, despite my intentions, I haven’t managed to make myself one. And black feels kind of stuffy in the spring time.. Maybe grey would be better. And the model? Well, kind of short, not too long, as I’m pretty short myself. Partial-length sleeves are a must. And a hood, I can hide behind or save my hairdo from the winds of spring…

… Have I ever told you how I always imagine myself in some kind of situation while I make a piece of clothing, sewing or knitting. Well I tell you know, that I always have a strong image of where I’ll be, when the piece of clothing is ready. In the summer 1995 I knitted a colorful cardigan and imagined spending my last weekend night of my summer holiday wearing the cardigan, with checkered trousers I made, and Gazelles from Adidas, sitting by a dam bridge in Ainola park while the sun was shining. And so I did! Maybe because that image corresponded to the reality so well, that I’ve done it every time since then, kept the image in my head and lead myself into the situation that is similar with the image.

Now I picture myself with my new spring coat, wearing colorful trousers (cherry red!) and some superwonderful shoes, a ponytail, in the wind, by the sea, with some wonderful people, sun shining, but still a little chilly. With a happy grin. Wearing a scarf with the same cherry red as my trousers and other shades, faded, too. Yes, I see myself there.

A moment ago my thoughts of a new jacket still felt desperate, but not anymore. Maybe tomorrow I’ll find myself shopping for fabrics.

1 Comment

  1. Reply
    frost*

    Ihanaa. Minäkin haluan tuollaisia kuvitelmia! Kyllä minäkin näen itseni itsetehdyissä vaatteissa, muuta en ole yleensä varsinaisesti missään paikassa tai tilanteessa. Näen vain sen, että vasta valmistumassa oleva vaate on minulla päällä. Täytyykin ottaa aivan uusi suhtautuminen käsitöihin! Valmistuiskohan ne tämän avulla nopeammin..?

Leave Your Comment