Tietoa mainostajalle ›

MENNEIDEN MUISTELUA – osa 1

Vanhan blogin puolelta on kadonnut sähkökatkoksen myötä isot määrät kuvia töistä, joita menneiden vuosien varrella olen tehnyt. Asialle ei mitään voi, onhan se harmillista, mutta kukaan ei sentään kuollut ja olenhan kuvat esitellyt jo aiemmin. Silti se kirvoitti miettimään, olenko kenties ladannut kuvia jonnekin muualle talteen. (toki ovat tuplakopioina alkuperäiskuvina kahdella erillä ulkoisella kovalevyllä) Olinhan minä. Nyt siis seuraa muutama kuvakatsaus niihin juttuihin, joita olen tehnyt vuosina 2009-2011.
Tämän tilkkupeiton tein Hymykuoppapoikaselle ihanista Amy Butlerin kankaista, maaliskuussa 2011. Käytin kaikki saamani kankaat ja hassua oli, että peitto oli juuri sen kokoinen, että se mahtui pikkuisen reunaa taittamalla päiväpeitoksi pinnasänkyyn. Siinä se sitten viettikin aikaansa öin ja päivin, koska pinnasängyssä ei koskaan nukuttu. 

Poikanen sai myös toisen peiton, aikas suloisen musta-valko-keltaisen tammikuussa 2011. Tässä ehkä harmittaa pikkuisen tuo kirjava reunakaitale, mutta en silloin jaksanut enää suuren vatsani kanssa lähteä hakemaan muutakaan ja peitto oli tehtävä.

7 Comments

  1. Reply
    Elina

    Voi vitsi, tiedätkö ei ole helppo olla RV 39 kun sun blogiasi lueskelee ja samanlainen väsäilijä kun vielä olen! Tilkkupeittoja en ole koskaan tehnyt, mutta varmaan pakko, koska olen mietiskellyt asiaa jo pidemmän tovin ja nyt sinä postailet peitoista! Ihania, ihan kateeks käy! :)

    1. Reply
      Tiina Post author

      Eli jos vauva ei vielä näytä tulemisen merkkejä, niin äkkiäkös kolmen päivän peiton teet! :) Tai sitten kun vauva nukkuu päiväuniaan. Onnea ja voimia raskauden loppumetreille!

  2. Reply
    masukki

    Ooh! Tyylikäs tuo mustavalkoinen! Vois itsekin kokeilla jotai tilkkutäkin tapaista. Mites muuten.. saattaa nyt olla aika hölmö kysymys, mutta miten saat noista noin pehmoisen näköisiä? Onko niissä kerros jotain vanua sisällä? :D
    Tai että milläs tekniikalla tuollasta kantsis lähtee tekemään..

    1. Reply
      Tiina Post author

      Kiitos! Ei tyhmiä kysymyksiä olekaan. :) Juu, niissä on siis vähän vaihdellen välikerroksia. Näissä on tuossa värikkäässä paksumpi vanu (tai itseasiassa taitaa olla ihkaoikea peitto) ja musta-valkeassa ohuempi ihan levyvanua pakalta. Ja takana tietty taustakangas.

Leave Your Comment