Toin Neitokaiselle Tallinnasta ihan ikiomat neulepuikot. Aika söpöt, eikös? Ne saivat heti ensitöikseen osakseen paljon ihailua ja suuria suunnitelmia. Ihan ensimmäiseksi pitäis tehdä Leena-nukelle lapaset ja sitten viltti. Saldo tähän mennessä on kuitenkin vain kolme kudottua silmukkaa. Otteessa ja langan paikoillaan pysymisessä on vielä harjoittelemista. Ja hitunen kärsivällisyydessäkin. Muistatteko te omat ensikosketuksenne puikkoihin ja entäs omat lapset, joko ne neuloo?
Oma samantapainen juttu oli, kun pienen pieni veljenpoika tahtoi osallistua tädin paidan neulomiseen. Ei hennonut täti sanoa ei, vaikka riskit silmukoiden pudottelulle oli suuret. :) Ja mielenkiintoa riitti ehkä juuri sen kolmen silmukan verran.
Minä ostin juurikin samanlaiset puikot syksyn Tallinnanreissulta Tyttöstä odottelemaan. Saavat kyllä odottaa vielä muutaman vuoden…
Ensimmäiset omat puikot sain mummolta: ohuet punaiset metallipuikot joiden päissä oli Aku Ankat, paitsi että ne olivat liian ohuet harjoitteluun. Ekalla luokalla sitten aloin mummon opastuksella harjoitella kutomista, ensin kaulahuivia ja valmistuipa sitten ensimmäiset tumputkin. =) Ja sen jälkeen on kudottu melkoinen määrä…
Mun eka neulomus on villapaita nallelle: kaksi harmaata aina oikein -neliötä, jotka on ommelu sivuilta ja hartioilta yhteen. Paita on nallen päällä edelleen yli 20 vuotta myöhemmin. :)
Minut isä on opettanut alle kouluikäisenä kutomaan ja virkkaamaan, kun olin kipeänä. Sain käyttää äitini vanhoja lastenpuikkoja, joiden päissä oli Lumikin pää. Ne odottavat nyt hyllyssä (toisten puisten puikkojen kanssa) neitosen kärsivällisyyden kasvamista.
Minä sain joululahjaksi viisivuotiaana oman setin, jossa oli violetit muoviset paksut omppupäiset puikot ja keltainen ananaspäinen virkkuukoukku. Ensimmäinen oma työni oli aina oikealla tehty valkoinen barbien peitto ja sen jälkeen tein pehmopupulle niin ikään ainaoikealla kaulaliinan. Omat puikot ja koukut ovat edelleen tallessa, itseasiassa varsinkin koukku on todella näppärän paksuinen jos pitää virkata vaikka matonkudetta. Saa nähdä kiinnostuuko poika koskaan käsitöistä, haastetta tuo sekin että poika vaikuttaisi olevan vasenkätinen ja vaikka itsekin olen teen käsityöt oikeakätisesti.
Mullekin tuli nyt joku epämääräinen muistikuva ananaspäisestä virkkuukoukusta, ehkä olen joskus sellaisen omistanut? Ensimmäinen neuleeni oli ekaluokkalaisena tehty hiiri. Paksu harmaa lanka taisi mennä sen verran sutturaan, että patalapusta tulikin siimahäntä. Oma ekaluokkalaiseni ei mielellään ota äidin käsityöneuvoja vastaan, mutta osaa vähän virkata ketjusilmukoita koukulla.
Tuo 5 v tytär on sormivirkannut vasta, kärsivällisyys ei ihan riitä kutomiseen.
Itse muistan kutoneeni alle kouluikäisenä patalappua sinisellä langalla äidinäitini opastuksella..
Esikoinen on neulonut urhoollisesti jostain 6-vuotiaasta lähtien (on nyt 11). Lähes koko sen ajan on työn alla ollut puna-keltainen Harry Potter -kaulahuivi, joka viime kesänä muuttui kirjavaksi norsua muisuttavaksi taidekästyöksi :D Pitääkin udella joko se olisi valmis..
Mummo opetti kärsivällistä viis vuotiasta aikanaan. Jotkut 8:n paksut metallipuikot ja yhtä paksu myrkyn vihreä lanka.. Puikot solmussa vääntyneenä ja ihme syttyrä tuli. Muutaman kerran tuli nakottua seinään neulomisvehkeet aikanaan. Niin ja olin superkade, ko kaveri oppi virkkaan ennen mua, nii piti äiti kiristää opettamaan se taito.. Tarpeeseen on molemmat taidot tullu :)
kyllä muistan, enkä ollut kärsivällinen… ekalla tai tokalla virkattiin sorminukkeja. se oli piinallista, silmukka liian kireellä, koukku ei luistanut, koko ajan meni väärin. usein teeskentelinkin nenäverenvuotoa, ettei tarttis virkata. yläasteella sukan kanssa kävi vähän samalla lailla. vasta nyt muutamana viime vuonna olen todella toipunut ja oppinut neulomaan ja auttavasti virkkaamaankin ja nautin siitä kovasti. mutta vuodatukselta ei voi näköjään välttyä, jos tämmöstä multa kysyy. :)
Yhtään en kyllä muista, milloin itse aloitin. Meillä tyttö 7v vasta virkkailee koukulla, mieluiten ketjua tai omaata vapaata virkkausmytteröä.
Pitäiskin jostain metsästää tuommoiset lapsia inspiroivat puikot, ihana olis jos innostuisi.
Hei ihania muisteloita! Ja selvästikin kärsivällisyyttä käsityöt vaativat. Ja ehkä myös oikeanlaista opettajaa. Ja tietty intoa. Itse en muista milloin eka kerran neuloin taikka virkkasin, vaikka äiti teki kyllä paljon kaikkea. Ehkä vasta koulussa vasta, tai sitten mummun kanssa. Mutta ei mulla mitään noin ihania puikkoja ollu mitä monilla! Lumikkia ja ananasta, vähänkö ihania!
Koulussa kyllä sitten menin sieltä missä aita olin matalin, tavallaan. Neljännellä luokalla piti tehdä muistaakseni vanttuut. No, ei paljoa huvittanut, niin tein pelkät ranteenlämmittimet (todella lyhyet) ja sitten kuitenki intouduin ja lisäksi vielä lyhyet säärystimet ja tukkapannan, joihin kaikkiin kirjoin paljon kukkia… :D
Saapas nähdä miten täällä edetään puikkojen kanssa… Ta käsitöiden muutenkin. Kun kaikkea olis mahdollisuus tehdä ja on tehtykin, niin mietityttää melkein että onko meillä jopa runsaudenpula.. :)
Viisivuotiaana se taisi olla, äidin opissa :) Mummi oli kova neulomaan ja virkkaamaan myös. Silloin kouluaikana neuloin monen laista, sitten tuli pitkä tauko. Nyt on homma ryöstäytynyt jälleen ;)