Tietoa mainostajalle ›

KIITOS

Olen saanut monta tunnustusta, mutta mää oon vähän huono vastaamaan niihin. Kerralla kiitos siis jokaiselle, olen otettu jokaikisestä! Kiitos ainakin Nova Melina, Henni, Jonna, Sari ja Hannakonna!  Jossakin niistä pyydettiin kertomaan seitsemän asiaa minusta, tartun nyt siihen.

(laittakaa taustalle soimaan tämä, nyt, ennenkuin luette mitään, se on ihana ja liittyy viimeiseen kohtaan seitsemästä)

Ajattelin yrittää ommella yksivärisen pehmon.
Ihan vaikka kokoharmaan. Se olis hieno! Mutta tiedän, että viimeistään
siinä vaiheessa, kun alan kirjomaan silmiä, otan lankalaatikosta pinkin
langan ja se oli sen kokoharmaan menoa se… Ehkä kummiski yritän!
Värien kanssa lähtee aina käsistä.

Teen useampia asioita kaksi. Ensimmäistä kun teen, hihkun ilosta ja onnesta ja hehkutan mielessäni, että voi vitsit tästä tullee ihaaanaaa! Sitten päätän tehdä vielä toisen, tavallaan ehkä varanvuoksi, toisaalta taas vaan siks, kun ekoja tehdessä ja valmistuessa oon ollut niin iloissani. Ja melkein aina käy niin, että tokat on ekojakin ihanempia. Käsitöissä usein varsinkin. Lapsiakin mulla on kaksi, molemmat yhtä rakkaita ja ihania (että tässä ei toka oo ekaa ihanampi eikä toisinpäin), mutta tää hihkuminen pätee tässäkin asiassa, sillä toisen lapsen saatuani oon ollut älyttömän onnellinen lapsistani ja rakkauden määrä ei jakaantunut vaan tuplaantui ja se hämmensi minut. Miten näin paljon voikaan rakastaa?

Kun on kolme neuletyötä puikoilla, silloin neulominen on kivointa, on vara valita mitä tekee seuraavaksi. Just nyt teen villatakin nappilistaa, vauvan villatakkia, itselleni villatakkia ja niitä isoäidinneliöitä. Hups, kolmesta tulikin neljä.

Sanoisin olevani ujo. Ja toisaalta myös kova
puhumaan. Ja toisinaan aivan liian kiltti. Sitä ujoutta eivät meinaa
uskoa ja aina pitää pyörtää sanani, että no okei, en ole. :)

Parasta on äitiys. Yks ihanimmista hetkistä on, kun kaikkia naurattaa niin, että vatsaan sattuu. Yleensä se on niin, että Hymykuoppapoika tekee jotain hassua ja me vilkaistaan Neitokaisen kanssa toisiamme ja purskahdetaan nauruun ja tietty poikaakin alkaa naurattaa. Mulla on nauravaiset lapset. Voi että olenkin onnekas, kun mulla on nuo kaksi kultahippua!

Tahtoisin hypätä laskuvarjohypyn. Tai superkorkean benjin. Vuorikiipeillä! Sukeltaa! Tiiän, että uskaltaisin, vaikka varmaan lähes jänistäisin siinä lähtiessä, ainaki huutelisin höpöjä ja pyytäisin katsojia kannustamaan ja käkättäisin ja sitten menisin ja tekisin. En oo tehny noista mitään, mutta Joensuussa uimahallissa hyppäsin kerran kolmosen ponkulta. Toivottavasti päädyn tekemään noita kaikkia joskus.

Lempielokuvani ovat joko vaaleankeltaisia tai harmaita. En tiiä tajuaako monikaan mitä sillä tarkoitan, mutta muutenkaan en osaa asiaa selittää. Keltainen on onnellinen, haikea, ihana. Harmaa on surullinen, melankolinen, toiveikas. Elämä(ni)kin on tuollaista. Tai sitten vaan valkoista.

Viime päivinä mua on itkettäneet: Tämä, tämä ja tämä.

En jaa tätä sen kummemmin kenellekään eteenpäin, mulla on mahtavia lukijoita, ja toivon ihanaa, aurinkoista ja onnellista sunnuntaita teille kaikille!

 

8 Comments

  1. Reply
    Heli

    ihanaa, kun postaukselle on valittu taustamusiikki. nyt liikutuin. kiinnostaisi ihan kamalasti tietää, mikä elokuva esimerkiksi on vaaleankeltainen tai harmaa.

    1. Reply
      Tiina Post author

      :) Minusta tämä vaati musiikkia.

      Oon tosi huono muistamaan elokuvia, mitkä on olleet hyviä, mitkä huonoja tai oonko ylipäätään nähnyt jonkun. Kerran vuokrasin iloissani Family Man -elokuvan luettuani takakannen, että tässähän on jännä juoni… Ja kun aloin katsoa, tajusin, että olin nähnyt elokuvan aiemmin (kahdesti!). Luultavasti silti pikamietinnällä laittaisin keltaiseksi Little Miss Sunshinen ja harmaaksi Mammothin. Oi, nyt tuli olo, että tekis mieli nähä joku tosi hyvä elokuva! Ainakin mulla pitäis alkaa listaamaan ne kaikki hyvät katsomani ;)

Leave Your Comment