Tietoa mainostajalle ›

SIRKUSAUTO

Neitokainen sai puisen, hauskan bussiauton ollessaan vauva, yhden ystäväni poikaystävältä, jonka vanha auto oli. Arvioisin, että ainakin 35 vuotta vanha auto. Aika hyvä ikä lelulle, sanoisin. Bussi muistui mieleeni ja kaivettiin taas esille, kun Hymykuoppapoikanen sai oman pienen Jukka-autonsa lahjaksi. Auto kaipasi selkeästi huoltoa, sillä istuimet ja tuo moottoriosa irtosivat päästessään takaisin leikkeihin. Siinä vaiheessa minä päätin, että teen autoon pienen tuulahduksen juuri tätä päivää, maalaamalla sitä vähän turkoosia ja kultamaalilla. Siitä tuli aika hauska. Ja kun penkit ruuvataan vielä kunnolla kiinni, niin eiköhän autolla leiki lapsienkin lapset kolmenkymmenen vuoden päästä.

9 Comments

  1. Reply
    Tiinakaisa

    Meillä on kans kuusipaikkainen "bussi" ihan ykkös menopelinä, vaikka ns. hienompiakin olisi (ostin sen muuten peräkonttikirpulta, 2 e!). Vain kahdella ukkelilla on naamat ja aina just ne kaksi pitää olla etummaisilla paikoilla (kuski ja pelkääjä), hassua! Tänään just kattelin Miraakkelissa tuota pikkuautoa, söötti sekin.

  2. Reply
    Tiina Post author

    Hantta, kiitos :) ja niin on!

    Tiinakaisa, no tietysti pitää olla kasvot, että voi ajella, kasvottomat sitten kyytiin vaan heh :D Tuon pikkuauton kuski on muuten paljon pidempi kuin nuo bussilaiset. Niin ja meillä nuo hahmot ovat tällä hetkellä vaan kaikkein parasta imeskeltävää… Meinasin ensin, että maalaisin niitäkin, mutta enhän mää voi jos ne on kokoajan suussa, kun maalit joita käytän e ehkä oo lapsiystävällisimpiä… Jospa miniherra R ei autoa imis :D

    kata/sunells, hienoa, että on tallessa ja säästynyt! Kiitos :)

  3. Reply
    kristiina

    Meillon tollanen nelipaikkainen paloauto :) Mutta totaa, onkos tuo moottoriosa vääriäpäin, olisko ukkeleitten helpompi ajaa jos ratti olis auton sisäpuolella? ;)

  4. Reply
    Tiina Post author

    johanna, huomasin juu. koitan vastata sulle pian.

    pikkukiiski, varikolle vaan!

    kristiina, apua, kuolen nauruun! Siis onko se ratti?! :D Meillä kun se on ollu aina töötti. Se on ollu aina noin päin, enkä oo koskaan kyseenalaistanu asiaa :) Mutta jopa päivä oppii uutta. :D Kiitos!

Leave Your Comment